keskiviikko 22. elokuuta 2012

Jotain vanhaa

Olohuone 2010, kun muutimme.
Lamppukin vielä puuttuu.
Olohuone keväällä 2012,
eikä enää tällainen

Olohuoneemme muuttaa väritystään aika usein. Itse pidän vaaleasta ja valoisasta, muttei kaiken tarvitse olla valkoista. Tähän asti olen käyttänyt valkoisia päällisiä kesäisin ja sen kyllä huomaa. Vaikka saa pestä 60 asteessa, ei lähde enää kokonaan puhtaaksi lasten kesäjalkojen jäljiltä. Ostan sitten uudet päälliset kun ovat muuttaneet omilleen. Tänä vuonna laitan ne vasta syyskuussa, pojan synttäreiksi, ja saavat sitten olla kevääseen asti. Muut eivät oikein pidä tuosta vaaleasta vaan kaipaavat enemmän väriä. Itse haluan rauhallisen paikan missä voi rentoutua.


Äidin tee tauko ja ihana tumma suklaa.
Salaisia hetkiä yksin!
Keittiöstä. Muutettaessa lähes kaikki
seinät maalattiin valkoiseksi,
mutta takana oleva sai reilun
vuoden jälkeen punaisen värin.
Parempia kuvia sitten.
jos saadaan kone toimimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti