tiistai 31. heinäkuuta 2012

Paluu arkeen

Kuten jo otsikko kertoo, loma olis ohi ja paluu työhön edessä virallisesti huomenna. Kolmen vuoden lähes yhtäjaksoisen työssä olon jälkeen kuuden viikon loma ei tunnu miltään. Tai tuntuu; liian lyhyeltä. Kaksi vuotta on nyt tätä taloa asuttu ja siitä ei kovin paljon ole ehtinyt nauttimaan. Nyt kun on päässyt vauhtiin, ei millään haluais lopettaa ja palata arkeen. Toisaalta, saa olla todella kiitollinen, että on töitä.

Niin se kesä meni vauhdilla. Paljon tuli tehtyä ja vielä enemmän on tekemättä. Kaksi uutta terassia odottaa illanistujaisia hyvässä seurassa. Jos vaan ilmat paranisi. Toisesta vielä kaide puuttuu, mutta kun ottaa rauhallisesti ei kuitenkaan korkealta putoa, noin 30cm. Sokkelin kunnostus on aloitettu ja leikkimökki/huvimaja/varasto odottaa pystytystä. Kahden vuoden odottelun jälkeen yläkerran vessassakin on päästy purkamista pidemmälle. Seuraavaksi taitaa olla jo vesieristeen vuoro.

Nyt alkaa jo koulujen alku lähenemään niin hurjaa vauhtia että äitiä alkaa jännittämään. Vanhin lapsista siirtyy yläkouluun ja koulu sijaitsee keskustassa, jonne kuljetaan linja-autolla. Toki neiti on itsenäinen ja osaa kulkea sinne, mutta mitä se koulun vaihdos muuten tekee...

Aurinkoisempaa lomaa niille joilla se on kesken tai vasta edessä päin!

Johanna


lauantai 28. heinäkuuta 2012

Onni


Mitä on onni?
Oma onneni koostuu pienistä arkisista asioista, joiden olemassaolon valitettavan usein unohtaa. Oma koti, perhe ja terveys, joka ei meillä ole viime vuosina ollut itsestään selvyys. Lasten nauru ja riemu kesäisissä leikeissä.

Mitä on onnellisuus?
Keinuttelin eilen omassa pihassa, kuuntelin lintujen laulua ja mietein miten onnellinen olenkaan. Todella onnellinen! Meiltä ei puutu mitään. Me emme ole rikkaita, teen työtäni sijaisena ja sairauskaan ei ole vieras sana. Silti meiltä ei puutu mitään. Meillä on viimein oma koti, joka on meidän näköisemme. Terveet lapset, jotka kasvavat liian nopeasti. Molemmilla töitä, vaikka minun ovatkin pätkiä.Tällä hetkellä terveys kohdillaan, vaikka koskaan ei tiedä, milloin se taas romahtaa. Mutta ennenkaikkea, meillä on toisemme.

Olen onnellinen tässä ja nyt, muuta en tarvitse. Nautin tästä hetkestä, koska kukaan ei tiedä milloin se on myöhäistä. Aina se ei ole ollut itsestään selvää ja itse olen sen vasta viimevuosina oppinut. Toivottavasti tämä kestää kauan ja jos ei, otan vastaan mitä saan.

Iloitkaa pienistä asioista, jotka ovat kokonaisuutena suuria!

Johanna

P.S. Tämä ei vieläkään toimi, kuten kaikki varmasti huomaavat. Katsotaan jatkanko tätä vai en.