lauantai 12. tammikuuta 2013

-2,1kg

Tosiaan eilen oli 100g vähempi, mutta taas tänään noussut. Johtuu suolen toimimattomuudesta. Tai ei siis toimi normaalisti. Tilanteen normalisoitumiseen menee viikko-kaksi. Olo on hyvä.
Eilen kyllä söin lettuja ja mansikkahilloa kera kermavaandon. Vanhin paistoi kaverinsa kanssa välipalaksi niin en voinut vastustaa.
Nyt huomaan ongelmaksi muodostuvan liian vähäisen veden juonnin. Se on aina ollut ainoa janojuoma jota käytän, mutta sitä menee liian vähän.
Huomenna juhlitaan nuorimmaisen synttäreitä, joten maanantaina otan taas paremman otteen. Olen miettinyt siirtymistä yhteen ruokavalioon, mutta olen niin huono sellaisia noudattamaan että taidan vaan yrittää pysyä kohtuudessa. Sitten kun paino tekee stopin, voi kokeilla jotain muuta asioiden vauhdittamiseksi.
Töissä on taas myös yritystä laihduttaa muillakin. Asiaa siellä pohdittiin ja totesin että on pakko tehdä jotain, kun ulos lähtiessä toppavaatteet päällä en tahdo kenkiä saada sidottua, en ainakaan ähisemättä ja puhisematta. Lohduttavaa on se, että nuorimmaisemme mielestä en ole yhtä iso kun tv:ssä näytettävät laihdutusohjelmiin osallistuvat ihmiset, vaikka vaaka näytttää samanlaisia lukemia.

Kuvat on nyt niin vanhoja ja käytettyjä etten laita tähän muuta kuin viime keväältä otetun kuvan itsestäni. Jossa siis paino on n. kaksi kiloa vähemmän kuin nyt. Toivottavasti se on tänä keväänä paljon enemmän vähemmän.
Ja sitten, jos joskus saan kiloja pois enemmän, voin laitta muutoskuvia koska niitä kuitenkin tulee jo kaikista juhlista mitä kevään aikan on.

Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti