Tätä tää sitten on teinin kanssa. Yrittää keskustella aikuismaisesti ja kertoa miksi vanhemmat toimii niin kuin toimii. Vastaukseksi saa vaan kiukkusia katseita ja hymähdyksiä; Idiootti! Tai siltä ainakin tuntuu. Voi kun mentäis äkkiä muutama vuosi eteenpäin niin vois hiukan hellittää, kun on jo kyse nuoresta ei enää lapsesta. Mutta vielä en anna periksi. Ja kun tietää omat nuoruuden tekemisensä, on hirveen vaikee antaa toisen opetella vaikka sitten kantapään kautta. Ja just niitten omien kokemusten takia haluan sen muutaman vuoden lisää ikää. Onneksi olemme miehen kanssa edes tästä asiasta täysin samaa mieltä. Helpottaa kummasti kun ei tarvi kantaansa vääntää rautalankasta kun murkulle. Mutta eiköhän tääkin tästä, kun aika kuluu! Kunnes on seuraavan vuoro...
Kaikesta huolimatta olen onnellinen perheestäni. Ja siitä, että lapseni on normaali murrosikäinen, vaikkei se ehkä minua miellytäkkään.
Kauniita unia!
Johanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti