lauantai 10. marraskuuta 2012

Olohuone




Ajattelin nyt sitten viimeinkin päivitellä näitä parin vuoden takaisia remppakuvia.
Talo on rakennettu vuonna 1960 ja yläkerta 90-luvun alussa. Talossa oli tosiaan tupakoitu viimeiset 20-vuotta ja noista ennen kuvista näkee hyvin nikotiinin kellastamat seinät. Kaikki purettiin ja sisätilat rakennettiin käytännössä uudelleen. Remonttiin käytettiin kaksi kuukautta ja ratkaisut on tehty nopeasti ja sillä hetkellä saatavana olevilla materiaaleilla. Osaan olen tyytyväinen, mutta kaikkeen en. Toisaalta, rahaakaan ei tuhlailtu, joten hyvällä omalla tunnolla voi alkaa pikkuhiljaa muuttamaan asioita mieleisekseen.
Tässä nyt sitten olohuoneen muutosta. Viimeisin kuva on otettu heti muuton jälkeen ja seinät eivät ole enää noin tyhjiä. Koska mahdollisuus oli, jätimme tilat mahdollisimman tyhjiksi. Aika pian huomasin, ettei se ole minun juttuni. En pidä turhasta tavarasta, mutta kaikkea pientä täytyy kuitenkin olla jotta viihtyy.

Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti