perjantai 3. heinäkuuta 2015

Viimeinkin KESÄ

Nyt on lämmintä.
Meidän pihassa yli 30 astetta jo toista päivää.
Ei tästä säätiedotteiden mukaan kovin kauan saada nauttia.
Onneksi edes hetken.
Talviturkin heitin tänään
eli rantakausi avattu.

Päivänlilja kukkii.
Jokin muukin väri olisi tervetullut meille.

Päivänlilja

Puutarhamme ensimmäiset sormustinkukat.
Olen aina näitä halunnut,
mutta myrkyllisuutensä vuoksi en ole laittanut.
Nyt on lapset jo niin isoja että niitä löytyy meiltäkin.


Sormustinkukka

Juhannusruusu on myös viimein auennut.
Komea on kukinta taas.

Juhannusruusu

Alppiruusu on kasvanut hyvin pituutta tänä kesänä.
Ja kukinta on edelleen runsas.
Pari vuotta ovat kasvaneet huonosti,
mutta nyt ovat piristyneet.

Näistä kahdesta kuvasta näkee tyhjyyden takana,
joka tuli pihlajien kaadon myötä.
Kummasti tuntuu piha olevan valoisampi
vaikkeivät varsinaisesti varjostaneetkaan.
Neljä suurta pihlajaa kaadettiin,
tältä kohdin (talon päädystä) kolme ja yksi lähempää huvimajaa.

Alppiruusu

Sormustinkukka

Idänunikko on kohta kukintansa kukkinut,
mutta siemenkodat ovat koristeellisia ja saavat jäädä.
Tässä penkissä kasvaa unikkojen lisäksi kurjenpolvea ja kuunliljoja.


Idänunikon siemenkota

Kurjenpolvi

Aurinkoista viikonloppua!

Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti