lauantai 18. tammikuuta 2014

Luistimet jalkaan

Meidän nuorin ei ole pitänyt luistelusta lainkaan.
Päiväkodissa järjestettiin joka vuosi viikon luistelukoulu
ja aina on siihen osallistunut, neljänä vuonna.
Se ei silti ole ollut hänen juttunsa.
Sukset on ensilumen sataessa kaivetty kyllä esiin.
Ja koska tämä talvi on ollut mitä on,
ei hiihtämään pääse vieläkään.

Koulun jäälle annettiin luistelulupa torstaina.
Liikunnassa se alkaa hänellä maanantaina.
Sitä ennen on kuulemma osattava,
neidin oma tahto.

Eilen illalla oli sitten ensimmäisen kerran.
Näiden kahden päivän aikana on jo viitisen tuntia luistellut.
Ja rohkeutta hommaan on tullut rutkasti.
Aamulla yli -17 asteen pakkasessa ensimmäisen kerran tänään.
Muita ei vielä ollut, lähtiessä kyllä tuli.



Ja ei, äiti ei luistellut.
Viime vuonna yritin ensimmäistä kertaa hokkareilla,
kaunoni paloivat muutama vuosi sitten tulipalossa.
Se ei oikein onnistunut.
Ehkä uskallan tänä vuonna kokeilla uudelleen,
en ole vielä päättänyt.

Mittari näyttää -19.6,
joten aamulla luistellaan varmasti tätäkin aamua kovemmassa pakkasessa.

Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti