Vaikken koe olleeni mitenkään masentunut,
niin kummasti tuo suuri keltainen taivaalla piristää.
Kovin on vielä alhaalla,
mutta äkkiä se nousee.
Ja luntakin tuli, riittävästi.
Olohuoneeseen paistaa jo niin kirkkaasti ettei telkkua näe.
Eipä sitä päivisin silti muut katsele.
Silloin minä ehdin katsoa rästiin jääneet nauhoitukset.
Vaikka keskellä kylää asummekin, näkyy sängystä vain puita.
Ja ikkuna on tielle päin.
Kesällä siellä ei olekaan ikkunaa peittäviä verhoja.
On ihanaa herätä kun näkee auringon paistavan.
Aurinko ei tosin näy, omasta valinnasta.
Aurinkoisia päiviä tammikuulle!
Johanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti