sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Talon pääty

Koko viikonloppu on mennyt pihalla touhutessa. Lämpöä on riittynyt kiitettävästi eikä tämän enempää tarvitsisi tullakaan.
Huvimajan kimppuun en ehtinyt, mutta terassin aitalaudat on sahattu ja maalattu. Toivottavasti ensi viikonloppuna päästään sitä kasaamaan.
Aamulla maalatessani en ajatellut taas lautoja pidemmälle ja nyt selkää vähän kiristää, on tainnut aurinko liikaa tarttua. Naamakin oli punainen kuin paloauto, mutta se on sentään jo suht' ennallaan.

Tänä keväänä otettuja kuvia ei ole, mutta tässä tuosta aiemmin tehdystä talon päädystä muutamia. Tämäkään ei ole vielä ihan mieleinen, mutta hiljaa hyvä tulee.
 Talon pääty jossa nurmikkoa kasvoi vähän enemmän kuin etupihalla, mutta sammal sielläkin kilpaili tilastaan. Kallio ei juurikaan näy.

 Istutuksia jo laitettu ja patiota aloitettu.Tälle alueelle kaikki polut ja muut (lukuunottamatta kivituhkaa) on kierrätetty omasta pihasta löytyneistä materiaaleista. Laattoja ja laakakiviä löytyi pihaa kaivettaessa ja ajattelin ne jotenkin hyödyntää.

 Itse tehty "köynnösmaja" jota ehkä kymmenen vuoden päästä köynnökset peittää. Tänä keväänä näyttää jo vähän paremmalta kuin viime kesänä.
Tämä samaiselta kalliolta etupihalla vain toiseen suuntaan kuvattuna. Tämäkin jo joitain muutoksia kokeneena, uusia kuvia tästäkin myöhemmin.

Ukkosia odotellessa!

Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti