torstai 23. toukokuuta 2013

Ensimmäinen kukkapenkki

Piha silloin kun talo ostettiin.
Etualalla oleva kukkapenkki oli ainoa ja pian entinen traktorin jäljiltä. Uusi penkki tuli kuvassa näkyvien kalusteiden taakse.
Iso kuusikin kaadettiin keskeltä pihaa viemästä tilaa.
Ja keväällä tuokin takana näkyvä metsä sai lähteä.

Penkin tarkoitus on edes osittain peittää pyykkiteline. Kuvassa penkki kun se tehtiin.
Ja viime kesän muutoksia. Kaikki havut puuttuvat vielä. Uutta kuvaa ei tästäkään ole. Yksi sillankivi päätyi tämänkin penkin reunaan. Kaikki muut kivet kaivettiin ylemmän kuvan takana olevasta metsänreunasta, jota tasoitettiin ja tehtiin kukkapenkit. Niistä myöhemmin.

Toivottavasti viikonloppuna on taas vaihteeksi poutaa ja lämmintä, että pääsee pihahommiin.

Kauniita unia!

Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti