Äkkiä vierähti taas viikko. Itsenäisyyspäivää tuli viikolla vietettyä ja veronpalautukset laskuihin käytettyä. Tätä se sitten on, työläisen varallisuus. Olisin toki itselleni halunnut jotain turhanpäiväisyyksiä ostaa, mutta ei auta, laskut on maksettava. Ehkä sitten seuraavasta tilistä, kun ei ole niitä laskuja, vielä!
Taas aivot käy ylikierroksilla ja pohtii miten voisi ansaita jäämällä kotiin. Muutaman keskustelun viime viikolla käyneenä, olen entistä varmempi, että vaikka lapset olisivat kuinka vanhoja tahansa, niille on tärkeää vanhempien läsnäolo. Ja nyt on kyse ihan omistani, ei mitenkään yleistäen, vaikka uskon sen kaikkia lapsia koskevankin.
Monesti mietin että olin toisaalta onnellisempi kotona minimituloilla, kuin nyt töissä käyvänä. Ja koen, että lapsetkin olivat. Ja kun siinä työssä ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Haluaisin vain antaa kaikkeni lapsilleni niin kauan kuin he kotona ovat ja meitä tarvitsevat. Ei mene kauan, kun koittaa päivää, jolloin kotona ei ole kuin me kaksi vanhusta.
Kunhan joku vain maksaisi lainat niin kaikki olisi hyvin ja voisin oikeasti jäädä kotiin.
Ja sitten on vielä tuo kyynärpää. Se on taas kipeä koko ajan eikä se toisaalta ole kivuton missään vaiheessa ollutkaan. Ei vaan anna taas luonto periksi mennä siitä lääkäriin, kun kerran toimii.
 |
| Vanhimman tyttären tekeleitä ja kaikki käytössä äidillä. |
 |
| Päällystin tuolit uudelleen ties miten monetta kertaa kun en vaan voinut tuota kangasta vastustaa. |
 |
| Vuosia sitten ystävän kutomat sukat :) |
 |
| Viimevuoden tapaninpäivän myrskyn sähkökatkon aikaan valaistus oli aika tunnelmallista. Rauhallista sunnuntaita! Johanna |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti