lauantai 1. joulukuuta 2012

Pohjoisessa

Muutama vuosi sitten tehtiin reissu Kolariin juuri ennen varsinaisen ruska-kauden alkua. Ruskasta oli havaittavissa merkkejä, varsinkin pohjoisemmassa jonne teimme päivän reissun. Mies on nuorena lomaillut siellä usein, minun reissuni on keskittyneet talveen ja laskitteluun, lapsille tämä oli eka. Paitsi poika, joka on kolmen-neljän vanhana tuffansa kanssa kuljettanut metsäkoneen niin pohjoiseen suomeen ettei kuulemma ylemmäs olisi suomen sisällä päässyt.
"Ensilumi" Ylläksen laella saapumispäivänä.


Näin naavaisia puita ei meillä näe. Tämä Ruotsin puolelta.

Ruotsin puolella tämäkin ja Kolaria pohjoisemmasta.

Lutsi (kuten lapset sanoivat) kotieläinpuistossa.



Ylläs mökin pihasta.

Tunturipuro

Viimeisten lomapäivien alkavaa ruskaa Ylläksellä.

Meiltä se vei sydämen, varsinkin tuon poikasemme. Se tyyneys ja hiljaisuus mikä siellä oli. Vaikka olimme turistikohteessa, ei siellä matkalaisia tuohon aikaan paljon ollut. Vaellusreiteillä ei ollut ruuhkaa ja sai kulkea yksin rauhassa. Pohjoiseen me vielä matkaamme uudelleen.

Johanna



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti