sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Pikkujoulu

Ensimmäiset tänä vuonna
ja perinteisesti meillä.
Tuliaisina mastelimme kultahippuista skumppaa.
Hyvin maistui.



Tänä vuonna kutsut olivat Tupperwaret.
Mitähän ensi vuonna?
Hauskaa oli ja naurettua tuli enemmän kuin pitkään aikaan.
Hyvässä seurassa tietenkin.

Vähän laitoin joulua jo pikkujouluihin.
Vähemmän kylläkin kuin aiempina vuosina.



Ja näissä näkyy ikkunaseinä.
Paneelit puuttuu edelleen,
johtuen pitkistä työpäivistä ja päättämättömästä mielestä.
Haluan olla varma valinnastani, enkä vielä ole.



Ja vasemmassa reunassa pilkahdus maalatusta penkistä.
Siitä en huomannut ottaa kuvia,
mutta ulkona on toinen samanlainen samassa kunnossa.
Ehkä vielä nappaan siitä kuvan jahka ehdin ja jaksan.

Rauhallista alkavaa viikkoa!

Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti