torstai 4. kesäkuuta 2015

Puutarhassa kasvaa

Surukuusi on lähtenyt hyvin tekemään uutta kasvua.
Malttamattomana odotan sen kasvua isoksi.

Serbiansurukuusi

Aiemminkin olen maininnut etten saa kärhöjä kasvamaan.
Alppikärhön olen aina onnistunut kasvattamaan ja hyvin saanut kukkimaan.
Kaikki muut on ongelmaisia minulle.
Viime kesänä istutin tämän kärhön ruusun juurelle
ja hyvin näyttää lähtevän tänäkin vuonna kasvuun.
Ensimmäinen onnistuminen yli kymmeneen vuoteen.

Kärhö

Kirsikkapuu on täynnä kukkia.
Meillä on vain tämä yksi puu ja siitä syystä ei sato ole koskaan hyvä.
Tarkoitus olisikin istuttaa viereen toinen,
mutta kun sekin aina jää ja jää.
Aiemmin ainokaisessamme ei ole kyllä tällaista kukkapilveä ollutkaan.
Syksyllä sen sato sitten nähdään.

Kirsikkapuu

Tuulista torstaita!

Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti