tiistai 2. kesäkuuta 2015

Alppikärhö kukkii

Koko köynnös on täynnä sinisiä kukkia.
Kuin ihanat, herkät kellot pään yllä.



Samassa penkissä kukkii kalliokielot.
Niiden seassa (ja vähän muuallakin) aivan kohta myös akileijat.


Näiden takana aloittaa kohta kukintansa tillipionit.
Pionin takana keltakirjokanukka,
joka ei ole neljässä vuodessa kasvanut yhtään.


Polun toisella puolella kaaren vieressä kukkii kultatyräkki.
Suht varjoinen paikka,
mutta tuntuu viihtyvän.
Kultatyräkin takana kasvaa japaninhappomarja,
joka täytyy siirtää aurinkoisemmalle paikalle.
Lehdet muuttuvat vihreiksi kun ei saa riittävästi pihajasmikkeen takana aurinkoa.
Juurella kasvaa jalopähkämöä.
Köynnös on oikealla tuoksuköynnöskuusama.
Ja vasemmalla tuessa kevätköynnöskuusama.


Ja pihasta päin koko kaarihärpäke.
Etualalla punalehtiruusu, pionia, tulikellukkaa, viiruhelppi, raparperi ja paljon muuta.
Tuolit ja pöytä täytyisi tuonne kaaren alle kantaa.
Kun vaan ehtisi pihahommiin.
Joka päivä siellä tulee kauan kierreltyä ja ihasteltua kasveja.
Pihahommille ei vaan tunnu aikaa löytyvän.

Kaupungilta saatiin lupa kaataa tontin rajan lähellä olevat huonokuntoiset pihlajat pois.
Ovat siinä kasvaneet jo metsän olo aikana
ja siitä syystä ovat kasvaneet vaarallisen vinoon valoa saadakseen.
Pihlaja ei kuulemma muutenkaan ole kovin pitkäikäinen.
Alakuvien vasemmassa reunassa pihlajia näkyykin.



Rentouttavaa alkanutta kesäkuuta toivottaa

Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti