perjantai 9. elokuuta 2013

Elokuu


Kesäloman viimeinen viikko on lopuillaan ja maanantaina kaikki lapset suuntaavat kouluun.
Äitiä jännittää ihan kauheasti, enemmän kuin ennen.
Vanhin jatkaa entisessä koulussa ja odottaa jo kovasti kavereiden näkemistä. Hänellä tutut vanhat kuviot.
Keskimmäinen siirtyy yläkouluun kaupunkiin, joten suuri muutos hänen elämäänsä. Ei kyllä kuulemma jännitä yhtään. Vähän epäilen.
Ja meidän nuorin aloittaa vasta koulutaipaleensa. Sitä jännitän eniten kuten neiti itsekin. En epäile etteikö koulussa pärjää, mutta kun ei osaa koskaan-ikinä-milloinkaan olla hiljaa. Toivon, että koulussa oppii, jos vaan opettajat jaksaa.
Vanha puu notkuu taaskin omenoista

Mutta odotan jo kouluun menoa, silloin alkaa "oma aikani" jolloin ehdin rauhassa hoitamaan asioita.
Tällä hetkellä tuntuu hyvältä päätös jäädä kotiin.
Työn tekoa jatkan silloin tällöin ja pakko myöntää, että nämä satunnaiset vuorot on tehneet itselleni hyvää.
Melkein kaksi kuukautta kotona sai jo kaipaamaan töihin.
Nyt aikaa on kotona riittävästä ja työ tuo vaihtelua arkeen.
Tämän vuoden aikana toivottavasti näen onko rahallisesti mahdollista lähteä jatkamaan opiskeluita.
Toivon että on, mutta aika näyttää.
Hyvä on näinkin.
Parin viikon takainen ukkosrintama.
 Perinteisesti miehet on tämän viikonlopun kalareissulla ja me naiset pidämme taloa pystyssä.
Kummasti olen jo tämän päivän aikana saanut aikaiseksi kun saa rauhassa tehdä.
Pihaa piti laittaa, mutta sade muutti taaskin suunnitelmat.
Huomenna lähtee nuorin juhlimaan Pelle Hermannin -puiston 20-vuotissyntymäpäivää ja hänen huoneensa taidan sinä aikana muuttaa koululaisen huoneeksi.
Kypsymässä olevia tomaatteja.

Ensimmäiset omat tomaatit pari viikkoa sitten.
Ilmassa on jo syksyn tuntua.
Satoa tulee omasta pihasta ja pakastin pursuaa marjoja.
Kesäkukat alkavat lakastua ja jotain syksyistä olisi kiva tilalle saada.
Päivät on onneksi lämpimiä, mutta yöt on jo viileitä.
Pidän syksystä ja sen kuulaudesta.
Nuo lämpötila erot sen kai tekee.

Ihanaa elokuuta!

Johanna

p.s. Nämä on ensimmäiset omalta koneelta onnistuneesti siirretyt kuvat.
Vieläkään en tiedä, missä vika oli tai on edelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti