perjantai 5. heinäkuuta 2013

Oman pihan antimia





Ensimmäistä kertaa kokeilin tänä vuonna amppelitomaattia ja minikurkkua. Kurkut on hyviä, niitä on jo syöty. Tomaatteja odotellaan kypsyväksi, raakileita on amppeli täynnä.
Vähän liian aurinkoisessa ja tuulisessa paikassa ovat molemmat olleet, mutta nyt siirsin paikkaa. Katsotaan miten käy.

Ja sain lahjaksi myös ensimmäisen amppelimansikan. Sitä en kyllä osaa hoitaa. Mansikat on hyviä, mutta aina se on liian kuiva tai liian märkä eikä näytä voivan hyvin.
Pläääh.
Maassa kasvavat onnistuu multa paremmin. Tänne en vain ole mitään maita, ainakaan vielä, tehnyt.

Ja löytyy meiltä tietysti raparperi ja ruohosipuli. Molemmat viimevuonna istutettuja.
Tänä vuonna en laittanut mitään yksivuotisia. On sen verran muuta hommaa. Jo monena vuonna on ollut salaatit, persiljat ja tillit ym. kasvamassa. Nyt on vähän kumma olo, kun ei omasta pihasta niitä saa. Mutta ensi vuonna saa.

Ja luonnon mustikoita, jotka suurimmaksi osaksi on tänä vuonna näyttäneet menevän rastaiden suihin. Viime viikolla oli vielä ihan sinisenään puolikypsiä marjoja, ei ole enää.
Ensi vuonna laitan pelättimet.


Maukasta perjantaita!

Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti