Just tajusin etten ole aikoihin ehtinyt täälläkään käymään. Hirvee kiire koko ajan. On ollut töissä työpäivien päätteeksi illalla koulutusta ja vanhempainiltaa ja sitä ja tätä. Ja kun ei sada, kaikki aika on mennyt pihalla. Tähän aikaan vuodesta kun saa puoli ilmaiseksi kasveja kaupasta. Mitä nyt sitten sattuu jäljellä olemaan. Havuja tarvisin, mutta niitä pitää odottaa kevääseen. Muutoin alkaa piha olla sellainen kuin toivon. Muutamia vielä siirrän (ja joka vuosi jotain uutta), mutta nyt vain odotellaan niiden kasvamista.
Aina toivoin pihaa jonka saan itse laittaa, ja nyt kun sellainen on toivon, että edes jotain olis ollut valmiina. Ei ollut ja nyt se on mun näköinen. Keskelle pihaa istutin syreenin jo alkukesällä ja silloin mies sanoi ettei enempää keskelle pihaa kasveja. Nyt siinä on kolme pensasta ja perennoja. Luovutti jo, kuulemma piha on mun, eikä hän jaksa miettiä kasvien paikkoja. Oikeesti haluan tietää hänenkin mielipiteensä, mutta ei sitten väkisin.
Muutoin elämä on rauhoittunut ja takaisin uomillaan. Uusi elämä pikkusen jo nurkan takana vilkuttelee ja houkuttelee aloittamaan taas tervellisyydellään. Mutta se vasta vilkuttelee. Kyllä se tästä taas kunhan saa itseään niskasta kiinni ja kiireet vähenee, toivottavasti. Lenkillä olen sentään ahkerasti käynyt, mutta kun tuo suu ei tunnu ymmärtävän ettei sinne ole tarkoitus koko jääkaappia kerralla lapata, niistä herkuista puhumattakaan. Ja itsestäni olen tässä vuosien aikana todennut että olen tunnesyöjä. Menee hyvin tai huonosti aina syön. Syöminen vaan vaihtuu mielialan mukaan. Tosta täytyis päästä kyllä eroon. No, eiköhän sekin ole puoli voittoa että tiedostan ongelman.
Sateista tiistaita taas kaikille!
Johanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti