perjantai 30. maaliskuuta 2012

Täällä taas

Viikko on mennyt nopeasti viimeisiä kouluhommia tehdessä. Vielä olisi suurin rutistus edessä ja sitten se on taas kerran ohi. Tuskin kuitenkaan viimeistä kertaa. Nyt taas olen jo monesti vannonut ettei ikinä enää kouluun, mutta pian siellä kuitenkin taas olen. Kertaus on opintojen äiti. Seuraavaksi voisi kyllä jo päästä eteenpäin tai vaihtaa kokonaan alaa :)

Huomenna kutsuu kylpylä koko perhettä rentoutumaan. Nuo päivän reissut on kyllä raskaita, mutta onpahan vaihtelua arkeen. Lapset viihtyy ja se on hyvä. Ja eipä äidin tarvitse miettiä ruokaa, kun syömässä käydään siellä.

Kuvat ei vaan ota toimiakseen. Palautetta on laitettu eteenpäin, mutta toistaiseksi ei ole korjausta tullut. Omalla koneella ei enää keinoja tilanteeseen ole. Seuraavaksi vaihdan palvelun tarjoajaa, jos ei onnistu. Tämä on vaan niin itsestään selvä valinta kun muutenkin googlen palveluja käytän, mutta jos ei toimi, niin ei toimi! Kuka nyt tällaista turhaa höpinää jaksaa jatkuvasti lukea...

Kaikesta huolimatta toivotaan ettei tuo kevät ota takapakkia ja lämpöasteet pysyisivät. Sunnuntaina ajattelin käydä ensimmäiset narsissit ostamassa omaksi iloksi. Keväistä viikonloppua ihan jokaiselle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti