tiistai 6. syyskuuta 2016

Tallinnassa

Nyt on ensimmäinen reissu tehty ja Tallinna nähty.
Ihastuin oikopäätä vanhaan kaupunkiin.
Siellä voisin vain kulkea kuluttamassa aikaa.








Matkan harmittavin asia on tämä päälle jäänyt keinuminen.
Merenkäynti oli rauhallista eikä laiva keikkunut juurikaan.
Minä keikun senkin edestä edelleen.
Eilen sain asentohoito-ohjeet.
Toivottavasti niistä olisi jotain apua.
Katseen kohdistaminen kun tuottaa suuria ongelmia.
Kokoajan tuntuu astuvan tyhjään ja luulee kaatuvansa.
Mutta eiköhän tämäkin tästä helpota,
ihan heti en uudestaan kyllä silti ole laivalle menossa.


Ihanaa alkanutta syksyä!

Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti