torstai 10. maaliskuuta 2016

Uudet sukat

Tänään on ollut väsyttävä päivä.
Aamusta asti orastava päänsärky on häirinnyt keskittymistä.
Ja nuorin näytti taas oman jääräpäisyytensä,
vaikkei tahtoaan saanutkaan läpi.
Eikä kyllä mitään muutakaan kiukuttelullaan.
Sänky kutsuu ajoissa tänään,
Niin minua kuin mukeloitakin.

Tein itselleni sukat jo mutama viikko sitten,
vähän kuin Anelmaiset.
Sillä erotuksella ettei niihin ollut ohjetta,
vaan tein kavennukset polvisukan ohjeella
ja samalla kutoessa raidat ja kuviot omasta päästä.
Sukat valmistui kotoa löytyneistä langoista
eivätkä ole edes saman vahvuisia.
Ei omassa käytössä haittaa yhtään.
Jämälangat pääsivät siis käyttöön.
Koristuksia vielä mietin,
voi olla etten halua näihin mitään.


Nyt on työn alla yhdet lahjasukat.
Talven tavoite oli opetella tekemään lapaset,
joten ne taitavat olla seuraava projekti.
Kun pääsis jo pihahommiin!!!
Sitä ennen on kyllä vielä tapetointia.
Tapettiliimankin siihen jo hain.
Kun ei kaupastakaan saanut enää valmista liisteriä.


Kauniita unia!

Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti