lauantai 2. tammikuuta 2016

2016

Tämä vuosi aloitettiin terveinä.
Tai ainakaan vielä ei kukaan ole sairastunut.

Nämä kaksi kylttiä roikkuu eteisen seinässä.
Joka aamu ne siinä näen,
tänä vuonna ajattelin yrittää noudattaakin niitä.
Joka päivä!


Jo ennen joulua säätiedotteita katsellessani tajusin,
että pattereiden edessä on liikaa tavaraa kun alkaa kunnon pakkaset.
Siispä keittiöstä siirtyi senkki olkkarin puolelle
ja äiti sai lukunurkan itselleen.
(Heti nojatuolin vieressä on sohvan selkä.)


Toive olisi,
että loman aikana saisin ikkunan alle paneelit edes päätettyä.
Ja vielä parempi, jopa asennettua.
En tiedä toteutuuko.
Olen kuitenkin päättänyt olla ihan oikeasti lomalla.
Seuraavaksi lomaillaan vasta kesällä,
joten nyt on otettava kaikki irti.


Ihanaa alkanutta vuotta 2016!

Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti