keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Syyslomaviikko

Lapset viettävät meillä syyslomaa.
Keskimmäinen lähti muutamaksi päiväksi Helsinkiin
ja vanhin suuntaa Riihimäelle SamoajaEXPLO2015 -leirille viikonlopuksi.
Partiosta siis jälleen kyse.
Minun piti olla töissä, mutta toisin kävi.
Viime lauantaina pihahommia tehdessäni ilmeisesti iskias otti nokkiinsa ja saikkuhan siitä tuli.
Ei paljon lohduta, kunnei mitään saa/voi tehdä.
Kipu alkaa jo helpottamaan, mutta lääkekuuri on viikon loppuun syötävä.


Jotain sentään ehdin siellä pihalla touhuta.
Syysistutukset on laitettu oven pieleen.
Havutähden eteen tulee vielä lyhty, kunhan muistan, mihin sen olen laittanut.
Punaisessa ämpärissä on käpyjä valkaistumassa.
Katsotaan myöhemmin onnistuuko.



Terassin pöydällä on callunat ja havut paikoillaan.
Kävyt laitoin sidontalangalla kiinni ettei tuuli vie.


Terassilta talonpäätyyn kulkeva polku on vallattu.
Koko kesän kaaren alle pääsemistä odottaneet pöytä ja tuolit pääsivät sinne viimeinkin.
Nyt mietin, miksen niitä sinne jo aiemmin saanut vietyä.
Alkaa olla kylmä istuksia siellä.



Ja sama istuin alue päärynäpuun alta kuvattuna.
Hyvin mahtuu kulkemaan, mikä oli tarkoituskin.
Kalusteet ovat mummuni ja ukkini vanhat.
Keinu on mökillä, mutta olen kiitollinen näistäkin.
Lämpimät muistot lapsuudesta.
Ainoastaan pöydän puut on vaihdettu.


Nyt iltalääkkeiden ottoon ja yöpuulle.
Lääkitys on väsyttävä ja komeasti on tullut vedeltyä 11-12 tunnin yöunia.
Perjantaina täytyisi kyllä jo töihin päästä.



Rentouttavaa lomaa lomalaisille!

Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti