lauantai 5. syyskuuta 2015

Juhlia ja kasvihuone


Taas sitä vanheni vuodella. Juhlittu ei, niin kuin ei ennenkään. Mieheltä sain syksyisen kimpun ja vanhin toi neilikan ja suklaalevyn. Äidin herkkua.
Teetä menee paljon kovaan kurkkukipuun. Tai ei se edes ole oikestaan kipeä, ennemminkin kuin hiekkapaperia, joka kutittaa ja yskittää. Kuumetta tai nuhaa ei ainakaan vielä ole, mutta pää on tukossa ja kipeä.



Kasvihuonetta en sitten tänäkään kesänä saanut, ihan itsestäni johtuen. Muutin taas mieleni sen sijoittamisen suhteen.

Meillä on vanha autotalli, johon on eteen rakennettu myöhemmin kahden auton katos. Talli on varasto ja työtilana. Ja siellä on paljon turhaa tilaa. Se oli tarkoitus purkaa pois ja rakentaa uusi. Ehdotin kuitenkin, että korjataan vanha ja rajataan siitä pihan perällä oleva pääty kasvihuoneeksi ja uudistetaan loppuosa toimivammaksi työtilaksi. Varastoa siinä ei tarvita lainkaan, koska sellainen lyötyy talosta. Päästään näin ehkä helpommalla, koska ainoa ongelma on päin maata tehty lankkulattia.



Nyt se odottaa toteutustaan ties miten kauan. Koko tallin välikatto on täynnä vanhoja lavuaareita ja ties mitä muuta niiden seasta löytyy. Eikä tähän hommaan ehkä kylmässä löydy mielenkiintoa keneltäkään. Jos sitten joskus. Näin saadaan kuitenkin käyttöön myös tallin takana oleva turha ja kivikkoinen tila, jonne ei kaivaminen onnistu helpolla. Eikä ole piha täynnä pieniä rakennuksia.



Tänään käytiin syömässä neulamuikkuja silakkamarkkinoilla ja huomenna käydään Noormarkun markkinoilla. Jos vaikka löytäisin itselleni jonkin kivan mekon tai tunikan.


Kivaa markkina-viikonloppua!

Johanna



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti