maanantai 4. toukokuuta 2015

Sadetta ja aurinkoa

Nämä antoivat odottaa itseään.
Luulin jo, ettei yksikään kasva tänä vuonna.
Mutta sieltä ne tuli;
vaaleanpunaiset helmililjat.

Vaaleanpunainen helmililja

Tulppaaneista osassa on jo nuput.
Samoin oli ukkolaukassa.
Tulppaaneista ei mikään vielä kuki,
mutta tässä meidän lähellä on piha, joka on jo täydessä loistossaan.

Tulppaani


Krookukset olivat vielä varjossa ja siksi nupullaan.
Tämä penkki on vielä siivoamatta kuten näkyy

Krookukset

Tätä kukkapenkkiä on tehty kolme vuotta, noin.
Viime syksynä viimeinkin sain sen istutuksien kanssa kuntoon.
Ja nyt keväällä tiilet reunaan.
Sieltä löytyi iso kivi,
joka muutti suunnitelmaa ja multaa tarvitaan lisää.
Mangolia on tainnut ottaa talvesta nokkiinsa,
mutta seurataan nyt vielä.


Vuorenkilpi

Karviaispuskat on jo lehdessä.
Kuvat on muutaman päivän takaa.

Karviaispensas

Ja jo viikko sitten sunnuntain sade sai pensasaidat vihertämään.


Laiska puutarhuri.
Ei ole ehtinyt istutushommiin ja kasvit odottaa.
Ei ehdi tälläkään viikolla,
ei ainakaan alkuviikosta.


Aurinkoista toukokuuta!

Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti