keskiviikko 29. kesäkuuta 2016
tiistai 28. kesäkuuta 2016
Kesä ja mansikat
Tunnisteet:
esikoinen,
kesä,
kesäkuu,
lapset,
syntymäpäivät
maanantai 20. kesäkuuta 2016
sunnuntai 5. kesäkuuta 2016
Hedelmäpuiden kukintaa
Nämä ihanat kukkapilvet on mennyttä jo.
Tämän päiväinen kova tuuli piti siitä huolen, ettei mitään enää jäänyt.
Perhepäärynäpuussa kukki kaikki kolme lajia ensmmäistä kertaa.
perhepäärynäpuun kukintaa |
Perhepäärynäpuu |
Uudessa perheomenapuussa ei ollut kukkia kuin muutama.
Puussa on neljä lajiketta ja niistä kaksi on jo tuottanut omenoita.
Tänä vuonna ei siitä saada mitään.
Kirsikkapuu oli enimmäistä kertaa täynnä kukkia,
mutta kuvia en ehtinyt ottaa.
Kirsikoita ei koskaan ehditä siitä saamaan,
kun linnut käy ne aina syömässä.
Ja kaverinkin se ehkä tarvitsisi.
Vanha omenapuu oli taaskin täynnä kukkia.
Joka vuosi mietimme, joko olisi aika kaataa koko vanha puu,
mutta vieläkään emme ole raaskineet.
Syksyllä omenoista notkuvat oksat tukee päätöstä.
Omenapuun kukintaa |
Omenapuu |
Tuulista alkavaa viikkoa!
Johanna
torstai 2. kesäkuuta 2016
Paska talvi
Ihanasti alkaneesta kesästä huolimatta talvi oli juuri tuollainen.
Ensimmäisen kerran on sitä-sun-tätä kuollut pihasta talven aikana.
Tuijatkin ruskistuu vaikka jo monta vuotta ovat kasvaneet.
Osa on varmasti talvesta johtuvaa,
mutta pistää miettimään onko myyrillä osuutensa asiaan.
Kärsineiden listalla on kuitenkin sellaisiakin kasveja,
joiden pari samanlaisissa kasvuoloissa eri puolella pihaa on selvinnyt.
Ja kärsineet kasvit on jokseenkin vieretysten.
Aurinkokennolla toimivat myyräkarkottimet toimivat vain vähän aikaa.
Taidan siis mennä ostamaan tuulessa päriseviä vipperiä.
Alppikärhö |
Vanha alppikärhö kukkii täydessä kukassa.
Viime vuonna ostamani vaaleanpunainen ei näytä elonmerkkejä.
Vielä en kuitenkaan luovuta vaan odotan, jospa sittenkin.
Aurinkoista alkanutta kesäkuuta!
Johanna
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)