lauantai 26. maaliskuuta 2016
maanantai 21. maaliskuuta 2016
Kasveja sisustuksessa
Meillä on aina ollut huonekasveja.
Jo lapsuudenkodissani niitä oli paljon
ja niin on meilläkin, mutta vähän vähemmän.
Meillä ne eivät siis ole mikään sisustustrendi.
Aina välillä tulee mieliteko johonkin uuteen,
ja niin tänäkin keväänä.
Ostin amppeleihin kääpiökissuksen ja lankaköynnöksen.
Keittiön lintuhäkki palasi kodinonnen kodiksi.
Aiemmin meillä on ollut isoja lattiakasveja
ja vähän pienempiä pylväiden ja kaappien päällä.
Lattioilta olen yrittänyt saada kaiken pois, joten kasveja on karsittu.
Amppeleille tilaa vielä löytyy.
Nyt täytyy tunnustaa, etten ole sisäkukkien kanssa mikään viherpeukalo.
Meillä ne hoitaa mies.
Puutarha on minun juttuni.
Johanna
perjantai 18. maaliskuuta 2016
torstai 10. maaliskuuta 2016
Uudet sukat
Tänään on ollut väsyttävä päivä.
Aamusta asti orastava päänsärky on häirinnyt keskittymistä.
Ja nuorin näytti taas oman jääräpäisyytensä,
vaikkei tahtoaan saanutkaan läpi.
Eikä kyllä mitään muutakaan kiukuttelullaan.
Sänky kutsuu ajoissa tänään,
Niin minua kuin mukeloitakin.
Tein itselleni sukat jo mutama viikko sitten,
vähän kuin Anelmaiset.
Sillä erotuksella ettei niihin ollut ohjetta,
vaan tein kavennukset polvisukan ohjeella
ja samalla kutoessa raidat ja kuviot omasta päästä.
Sukat valmistui kotoa löytyneistä langoista
eivätkä ole edes saman vahvuisia.
Ei omassa käytössä haittaa yhtään.
Jämälangat pääsivät siis käyttöön.
Koristuksia vielä mietin,
voi olla etten halua näihin mitään.
Nyt on työn alla yhdet lahjasukat.
Talven tavoite oli opetella tekemään lapaset,
joten ne taitavat olla seuraava projekti.
Kun pääsis jo pihahommiin!!!
Sitä ennen on kyllä vielä tapetointia.
Tapettiliimankin siihen jo hain.
Kun ei kaupastakaan saanut enää valmista liisteriä.
Kauniita unia!
Johanna
Tunnisteet:
Anelmaiset,
arki,
käsityöt,
lapset,
päänsärky,
villasukat
maanantai 7. maaliskuuta 2016
keskiviikko 2. maaliskuuta 2016
Viimeinkin Kevät!
Virallisesti ensimmäinen kevätkuukausi.
Ja tänään oli kovin keväisen tuntuistakin
vaikka oli pieni pakkanen.
Linnut lauloi ja seinän vierustat ovat sulat.
Kohta päästään puutarhaan.
Aurinkokin lämmittää jo mukavasti.
Varjostusverkot kävin tänään laittamassa niitä tarvitseville.
Huone-esikot jaksaa kukkia.
Kummasti tuo liila väri on hiipinyt meille joka paikkaan.
Toivottavasti en ala pitää sinisestä.
Jostain syystä en sitä oikein siedä kuin pieninä annoksina
ja vain joissain asioissa, kuten farkuissa.
Ihanaa maaliskuuta!
Johanna
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)