maanantai 26. lokakuuta 2015
keskiviikko 21. lokakuuta 2015
Syyslomaviikko
Lapset viettävät meillä syyslomaa.
Keskimmäinen lähti muutamaksi päiväksi Helsinkiin
ja vanhin suuntaa Riihimäelle SamoajaEXPLO2015 -leirille viikonlopuksi.
Partiosta siis jälleen kyse.
Minun piti olla töissä, mutta toisin kävi.
Viime lauantaina pihahommia tehdessäni ilmeisesti iskias otti nokkiinsa ja saikkuhan siitä tuli.
Ei paljon lohduta, kunnei mitään saa/voi tehdä.
Kipu alkaa jo helpottamaan, mutta lääkekuuri on viikon loppuun syötävä.
Jotain sentään ehdin siellä pihalla touhuta.
Syysistutukset on laitettu oven pieleen.
Havutähden eteen tulee vielä lyhty, kunhan muistan, mihin sen olen laittanut.
Punaisessa ämpärissä on käpyjä valkaistumassa.
Katsotaan myöhemmin onnistuuko.
Terassin pöydällä on callunat ja havut paikoillaan.
Kävyt laitoin sidontalangalla kiinni ettei tuuli vie.
Terassilta talonpäätyyn kulkeva polku on vallattu.
Koko kesän kaaren alle pääsemistä odottaneet pöytä ja tuolit pääsivät sinne viimeinkin.
Nyt mietin, miksen niitä sinne jo aiemmin saanut vietyä.
Alkaa olla kylmä istuksia siellä.
Ja sama istuin alue päärynäpuun alta kuvattuna.
Hyvin mahtuu kulkemaan, mikä oli tarkoituskin.
Kalusteet ovat mummuni ja ukkini vanhat.
Keinu on mökillä, mutta olen kiitollinen näistäkin.
Lämpimät muistot lapsuudesta.
Ainoastaan pöydän puut on vaihdettu.
Nyt iltalääkkeiden ottoon ja yöpuulle.
Lääkitys on väsyttävä ja komeasti on tullut vedeltyä 11-12 tunnin yöunia.
Perjantaina täytyisi kyllä jo töihin päästä.
Rentouttavaa lomaa lomalaisille!
Johanna
sunnuntai 11. lokakuuta 2015
Joulukausi avattu :)
Uuden kameran käytön opettelu vähän ontuu.
Laiskottaa...
Lauantaina kuitenkin avattiin joulun odotus meidän perheessä.
Leivottiin ensimmäiset joulutortut ja juotiin ensmmäiset glögit.
Ja tietenkin joulusuklaata maisteltiin siinä sivussa.
Nuorimmainen laittoi joululevyn soimaan.
Itse olen jo kuukauden miettinyt tulevaa joulua ja tietenkin sitä ennen vietettäviä pikkujouluja.
Päivä on jo päätetty ja kutsut varattu.
Tarjottavia pohdittu.
Nyt olisi vuorossa kutsujen teko,
niille vain lyö pää tyhjää.
Jostain syystä ei ajatus kulje, mutta eiköhän sekin tässä järjesty.
Hyvää alkavaa viikkoa!
Johanna
tiistai 6. lokakuuta 2015
Syksy
Tällä viikolla on saanut auton ikkunat ravata joka aamu.
Kyllä se syksy on nyt täällä.
Puutarhamyymälän alesta piti vielä jotakin uutta ostaa.
Ja tietenkin syysistutuksiin callunoita ja kaaleja.
Näistä ostoksista on kyllä jo jonkin aikaa.
Säleikkövilliviini on saanut kauniin syysvärityksen.
Tämä yksilö on vasta tänä vuonna istutettu.
Säleikkövilliviini |
Köynnösruusu alkoi kukkia vasta syyskuun puolenvälin jälkeen.
Nyt taitaa pakkaset viedä kukat.
Harmi.
Köynnösruusu |
Kultapiisku, viimeisiä kukkijoita meidän pihalla.
Kultapalloa haluaisin myös jonnekin,
sen tarvitsema tuki vain aiheuttaa haastetta.
Ehkä ensi kesänä, tai joskus myöhemmin, löytyy paikka sillekin.
Kultapiisku |
Aurinkoisia ja kirpakoita syyspäiviä!
(Varsinkin aamut ovat ihania!)
Johanna
p.s. Tänään sain uuden kameran. Viimeinkin! Nyt täytyy opetella käyttämään sitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)