sunnuntai 31. elokuuta 2014
sunnuntai 24. elokuuta 2014
Syntyjä syviä
on taas tämän viikon aikana monesti mietitty.
Eikä ihan pieniä asioita,
mutta niistä ei nyt enempää.
Huomenna pitäisi palata työelämään.
Katsotaan miten rouvan käy.
Aamut voi olla hiukkasen vaikeita ylös nousun kanssa,
mutta kiva on päästä taas työrytmiin pitkän tauon jälkeen.
Syyssyrikkä |
Ostin keväällä Taimi Moisiolta kaksi syyssyrikkää.
Toinen on jo ainakin kerran ajettu ruohonleikkurilla yli.
Saa ensi keväänä sitten nähdä lähteekö uudelleen kasvuun.
Toivottavasti.
Tämä kukkiva yksilö on vielä pieni,
mutta perhosia huonosta perhosvuodesta huolimatta houkutteli tosi paljon.
Olen niin tyytyväinen tähän ostokseen.
Tomaatti |
Kasvihuone on vielä tekemättä,
lasit on kyllä jo tuotu,
mutta toteutusinto puuttuu.
Voi olla ettei nämä tomaatit ja kurkut ehdi kypsyä näillä sateilla.
Kuvat eivät ole tuoreita ja koko on monin kertaistunut.
Muttei se koko riitä kypsymiseen.
Parvekekurkku |
Minitomaatti |
Nyt saunaan ja iltatoimiin.
Rauhallista sunnuntai-iltaa!
Johanna
maanantai 18. elokuuta 2014
Aina ei voi voittaa
Superkuusta muutaman kuvan viikko sitten yritin ottaa.
Kameran jalka oli hukassa.
Taivas oli täynnä pilviä.
Eikä omaan pihaan kuu näy kuin vasta yhdentoista aikaan,
silloinhan paras aika oli jo mennyt.
Nämä kuvaa kyllä hyvin taas tämän hetkistä mielialaa.
Nuorimman kanssa saa joka asiasta tapella.
Ei ole enää kivaa.
Kummallinen vaikutus tuolla koululla.
Pääsis jo töihin.
Aurinkoisempaa maanantaita!
Johanna
keskiviikko 13. elokuuta 2014
Paluu kouluun ja arkeen
Meillä odotettiin monta viikkoa kuumeisesti koulun alkua.
Vanhin neiti eniten.
Ostettiin uutta reppua, kynää, kumia, viivainta, terotinta ym.
Ja kaikki odotti jännittyneenä.
Paitsi äiti.
Lomalla on kiukuttelusta huolimatta kivaa olla perheen kanssa.
Ja koulun alku tarkoittaa arjen alkamista ja omaa paluuta työelämään.
En vaihtaisi pois vuotta kotona,
päinvastoin,
voisin olla vielä toisen, jos mahdollista.
tiistai 12. elokuuta 2014
Unikot
Keräsin unikoista siemeniä,
mutten laittanut niitä maahan,
koska ajattelin katsoa paljonko itse siemensivät kasvupaikalle.
Eivät juuri mitään.
Muutama unikko siemenistä on tullut.
Ja voihan olla,
etteivät kerätytkään siemenet itäisi kuin huonolla prosentilla.
sunnuntai 3. elokuuta 2014
Kesäkuussa ja heinäkuussa
Kesäkuussa:
* saatiin vettä
* siivottiin, siivottiin ja siivottiin
* saatiin vettä
* siivottiin, siivottiin ja siivottiin
* grillattiin hyvässä seurassa juhannuksena
* vietettiin esikoisen 15-vuotis syntymäpäivät
* vietettiin saman neidin rippijuhlat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)