Kuiskaus onnesta
Elämää sisällä ja puutarhassa
lauantai 24. joulukuuta 2016
sunnuntai 13. marraskuuta 2016
Ja vielä loman loppu
Viimeinen lomapäivä oli aurinkoinen ja lämpimin päivä.
Silloin maattiin rannalla ja varjossa.
Ja käytiin uimassa meressä ja altaalla.
Illalla syötiin ravintolassa ja aamulla herättiin aikaisin.
Alpit oli kotimatkalla näkemisen arvoiset.
Ja vaikka paluulento ei saapunut sinne minne piti,
oli matka kaiken arvoinen.
Viimeisen illan auringonlasku. |
Lähtöaamun melkein täysikuu. |
Palma |
Alpit |
Alpit |
Hyvää yötä!
Johanna
Tunnisteet:
Alpit,
auringonlasku,
aurinko,
lokakuu,
loma,
matka,
Palma,
Santa Ponsa
torstai 3. marraskuuta 2016
Santa Ponsan kasvillisuutta
perjantai 28. lokakuuta 2016
Santa Ponsasta vielä
Opas kertoi ylhäällä olevan näköalapaikan,
jonne johtaa 500 porrasta.
Päätimme kiivetä ylempää alkavat portaat ylös
ja tulla ne 500 porrasta alas.
Ihan niin ei kuitenkaan käynyt.
Portaiden määrää en tiedä,
mutta alastulo ei ollut portaita vaan suurimmaksi osaksi luiskaa.
En tiedä näyttikö opas kartasta väärän kohdan
vai muistimmeko paikan väärin.
No, rappuja tuli ainakin kiivettyä pohkeet kipeiksi asti.
Santa Ponsan ranta ja "keskusta" |
Jostain tuolta alhaalta lähdettiin. |
Ylöspäin kiivettiin usein. |
Tuulisen päivän pärskeitä. |
Auringonlasku |
Hyvää yötä!
Johanna
tiistai 25. lokakuuta 2016
Palma
Yhtenä päivänä matkattiin Palmaan.
Vanhat talot olivat ihania ja nyt tiedänkin,
minkälaiseen paikkaan suuntaan,
jos joskus menen kaupunkilomalle.
Muuten kaupungin vilinä ja melu ei miellyttänyt
ja muutaman tunnin jälkeen suuntasimme takaisin rauhallisempaan Santa Ponsaan.
Vilinää ja ääntä löytyy kotoakin,
joten lomalla nautin hiljaisuudesta ja rauhasta.
Rauhallista syyslomaviikkoa!
Johanna
Tunnisteet:
lokakuu,
loma,
Mallorca,
Palma,
vanhat talot
sunnuntai 23. lokakuuta 2016
Santa Ponsa
Santa Ponsa on lähinnä perheiden suosima turistikohde.
Reissu sujui hyvin ja ilmat salli.
Vain yhtenä päivänä satoi,
tai sekin oli ilta jo.
Ainoa päivä jona käytin pitkiä housuja ja pitkähihaista paitaa.
Ja Palmassa käydessämme tuli sadekuuro,
joka loppui miltei heti.
Varsinaista hellettä ei ollut kuin viimeisenä päivänä.
Ja se riitti hyvin meille.
Merivesi oli 23 asteista,
lämpimämpää kuin altaassa.
Molemmissa pulikoitiin.
Hotellin allas |
Santa Ponsan uimaranta |
Tottakai sangriaa maistettiin myös. |
Rauhallista sunnuntai-iltaa!
Johanna
Tunnisteet:
aurinko,
lokakuu,
loma,
Mallorca,
Santa Ponsa
lauantai 22. lokakuuta 2016
Mallorca, Santa Ponsa
Nyt on ensimmäinen etelän matka tehty.
Ja ensimmäinen lentokone reissu.
Saavutuksia kai nämäkin.
Pakko kyllä sanoa,
että voisin heti hypätä koneeseen ja lentää takaisin lämpimään.
Tässä vasta ensimmäiseltä illalta muutama kuva.
Hei hei Suomi! |
Palman lentokenttä |
Pojalle ei maistu kuin kunnon liha. |
Muut syötiin hampparia. |
Öinen Santa Ponsa. |
Hyvää yötä!
Johanna
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)